maanantai 30. elokuuta 2010

Tuorepasta 20 min, 4 henkilölle

Tuorepasta on huomattavasti parempaa kuin kaupasta hankitut kuivatut pastat, mutta toisaalta se vaatii myös enemmän vaivaa. Tuorepastan valmistus on melko yksinkertainen homma, mutta se vaatii pastakoneen tai taitavaa kaulimen ja veitsen käsittely taitoa. Kun pastakone on hankittu niin kyseessä on yksi kaupan halvimmista ruokalaeista, jos pastakoneen puhdistusta ei pidä pahana tehtävänä.

Tuorepastan valmistukseen tarvitaan
  • noin 3 dl Durumvehnäjauhoja
  • 3 kpl kanamunia
  • 1 rkl ruokaöljyä
Pastan valmistus
  1. Laita jauhot pöydälle kasaan ja tee niiden keskelle kolo, laita tähän koloon kananmunat ja öljy.
  2. Ala sekoittamaan aineita keskenään varovasti esim. haarukalla. Ota jauhoreunuksesta noin 1 rkl kerrallaan jauhoja taikinan joukkoon. Lopputuloksena pitäisi olla kiinteä muovailtavissa oleva "möykky".
  3. Laita taikinan päälle sen verran jauhoja ettei se jää kiinni pastakoneeseen. Kauli taikina pastakoneen suurimmalla aukolla ja siirry sitten vähän pienempään, kun olet saanut pastan riittävän ohueksi voit laittaa sen leikkaus terän läpi.
  4. Keittoaika tuore pastalle on vain 3-5 minuuttia ja sitten siitä voi nauttia.

Jos pastaa ei keitä heti niin se täytyy asetella ilmavasti esimerkiksi uunin pellille.

Vinkki: Voit lisätä jauhojen joukkoon esimerkiksi yrttejä, pinaattia tai tomaatti keittoa niin saat pastaan uutta makua. Ohjeessa on myös mahdollista käyttää tavallisia vehnäjauhoja.

Lopuksi on vuorossa pastakoneen puhdistus. Se onnistuu kostutetulla pyyhkeellä tai paperilla pyyhkimällä. Pastakoneen rulliin kertyy yleensä taikinan jämiä ja ne poistuvat yleensä, kun pasta on kuivunut ja koneen rullia pyörittää. Pastakoneita ei yleensä saa pestä, vaikka se voisikin olla houkuttelevaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti